Pentuja tulossa – etenkin sijoituskoteja haussa!

Kissalaan on syntymässä elokuussa kahdet pennut, ensiksi sijoituskotiin Verkan ja Norriksen pennut sekä myöhemmin elo-syyskuun vaihteessa Kiipin ja Kojon pennut, jotka syntyvätkin Jyväskylässä kun muutan sinne opiskelujen vuoksi hetkellisesti.

Lisätietoja pentueista täältä.

Pennuista on ollut paljon kysyntää ja monet ovat odottaneet omia Vuolas-pentujaan jo pitkään. Kuitenkin tarvetta on aina innokkaille sijoituskodeille! Mikäli kiinnostus sijoituskissan hankintaan on herännyt tai haluat aiheesta lisää tietää, laita viestiä!

Kannattaa myös lukaista alkuun Somakiss ry:n lyhyt tietopaketti: Mikä on sijoituskissa?

Pullantuoksuisia pentuja!

Kiipi synnytti 8.2.2020 kaksi pulskaa riistapoikaa! Poikien esittelyt löytyvät V2A-pentueen sivuilta ja ainakin tällä hetkellä vaikuttaa, että pesässä möngertää varsinaiset Sokru ja Silmu -kopiot.

Kannattaa seurata Vuolas-kissalaa Facebookista, linkin löydät etusivulta!

Kaikki pennut varattuja

Hui kuinka aika rientää!

PuNpun kaikki pennut ovat nyt varattuja ja ensimmäiset lentävät pesästä jo ensi viikolla. Kiitos kaikille ihanille jotka olette meiliä laittaneet, toivon että oman kehräävän pentunne löydätte mahdollisimman pian!

Pennut muuttaneet, uusia suunnitelmia

Hui, on jäänyt kotisivujen päivitys ihan puolitiehen!

Pennut muuttivat helatorstaina uusiin koteihinsa, molemmat löysivät aivan uskomattoman ihanat kodit, kiitos uusille kodeille ❤

sokruuu
HIOP! Sokru lentää lelun perässä (Kuva: Sonja Pekkonen)

Sokrun näyttelydebyytti nähään Jämsässä, ja heinäkuun lopussa on luvassa mielenkiintoinen näyttely Hämeenlinnan jäähallissa kun molemmat pojat tulevat sinne ja luonnollisesti kilpailevat vastakkain! Saadaan tuomarin arvio pojista toisiinsa verraten.

Sokru sai ainakin vielä pitää pallinsa ja hänen varalleen on jotain tulevaisuuden suunnitelmia. Ensi vuonna on myös tarkoitus järkätä Pullervolle ja Kiipille uusintatreffit, katsotaan miten suunnitelmat etenevät!

Pennut 4 vkoa!

Aika kuluu humisten ja pennut kasvaa kohisten ja hienoiset luonne-erot alkaa näkyä. Ensimmäisenä syntynyt mörssäripentu sai  nimekseen Sokrates (Sokru) ja hän on ekana kaikkialla. Tissillä, painokehityksessä ja myös jalkojen löytymisessä.

Kakkospoika sai nimekseen Silmu, kun hän oli pentuna niin kaunis nupulla oleva kissanalku. Silmu vielä vähän liukkaalla lattialla spagaatille lipsahtelee, mutta perässä tullaan ja lujaa.

Koteja ei vielä ole kummallekaan päätetty, joten jos kotona on abypennun mentävä kolo, laita rohkeasti sähköpostia!